|
Index
Die Cloriana
Edenelle Nadine
Toiminta
|
|



saavutukset :
ei vielä saavutuksia, tavoitteena VVJ-palkinto
|
Perustiedot
Edenelle Nadine
VH-29780
25.04.2007, [VHKR]
Shetlanninponi, tamma
vaaleanpunarautias, 100cm
he B, re 40cm
painotus vaativa ponivaljakko
kasvattaja Edenelle Ponies, Ellen M.
omistaja Keanna
|
 |
Luonne
Dina on luonteeltaan raikas sekoitus vanhempiaan - hyvinä päivinä se on kuin isänsä; reipas, rauhallinen ja yhteistyönhaluinen. Toisinaan taas tamma yllättää sisukkuudellaan, sillä silloin kun se on päättänyt jotain, se ei hevillä taivu muiden tahtoon. Harmi vaan että omistajalla ei ole yhtä paljon sisua juoksennellessaan ponin perässä pitkin maita ja mantuja, maanitellessaan ponia sisään traileriin minuuttiaikataulun puitteissa, tai yrittäessään saada ponia liikkeelle valjakkoajon kouluosuuden alkutervehdyksen jälkeen. Onneksi tamma ei ole jälkimmäistä tehnyt tositilanteen aikana, vain harjoitellessa kotona. Mikäli se niin tekisi, odottaisi sitä kyllä kotona sellainen satikuti, jolloin olisi poninkin sisukkuus koitoksella. Vaikka poni nauttiikin saadessaan omistajansa hermoraunion partaalle, osaa se tarpeen tullen käyttäytyä siivostikin. Ja vielä enemmän tamma nauttii siitä, kun se on suuren yleisön keskipisteenä, oli kyseessä sitten naapurin tallin match show tai kansallisen tason valjakkokilpailut. Jos Dinan taidoista pitäisi yksi mainita, jonka se osaa täysin moitteettomasti, olisi se kyllä poseeraaminen. Silloin tamma ei anna minkään ulkopuolisen häiritä suoritustaan.
Suurimman osan ajastaan Dina on siis yhteistyönhaluinen, joka tulee hyvin esille niin ratsastaessa kuin ajaessakin. Yleensä tamma tekee sen mitä siltä pyydetään, ja varsinkin kilpailusuorituksen aikana se on hyvin herkkä avuille ja ehkä hitusen jännittynytkin. Varsinkin maratonosuudella tammasta huomaa että se on innoissaan ja tosissaan mukana hommassa. Ratsastaessakin Dina on yleensä tasaisen pehmeä. Se kuuntele apuja hyvin, mutta avut täytyy antaa selvästi ettei neiti mene päästään sekaisin. Dina ei ole ihan aloittelevien ratsu sillä välillä se saattaa hieman testata ratsastajaansa, mutta taluttajan kanssa se on kelpo ratsu myös nuorille ja vasta-alkajille. Muiden hevosten kanssa Dina tulee yleensä hyvin toimeen, mutta harvemmin antaa kenenkään pomotella itseään. Joskus senkin täytyy tosin alistua muiden tahtoon, mutta yleensä muiden kanssa ollessa Dina on aika korkeassa asemassa arvojärjestyksessä. Kengitys ja eläinlääkärikäynnit kuten madotus onnistuu Dinan kanssa yleensä ongelmitta, kunhan tamma ei ole valinnut sitä päivää huonoksi päiväkseen. Mikäli näin on, tuntuu välillä siltä kuin tamma olisi ottanut takataskustaan pikaliimaa ja liimannut kavionsa lattiaan kiinni, tai suunsa.
Sukupuu
Dinan suku on vähän harvinaisempaa ja tuntemattomampaa laatua. Sieltä löytyy kyllä muutama hyvinkin menestynyt poni, ja lähes kaikki suvun ponit ovat näyttäneet kyntensä valjakkoradoilla - toiset vähän paremmin kuin toiset.
Dinan isä on komea kirjava ori Mr. Darcy. Jo 17-vuotta täyttänyt ori ei ole ollut mikään tallin pölyttäjä, päinvastoin. Orin tililtä löytyy KTK-III sekä VVJ-I palkinto! Varsinkin valjakkoajon saralla pyrimme Dinankin kanssa samaan suuntaan, vaikka emme niin korkealle pääsisikään kuin Dinan isä. Tämä rauhallinen ja yhteistyöhaluinen herra on jättänyt jälkeensä jo monta hienoa jälkeläistä, joista mainittakoon esimerkiksi Edenelle Rafaello joka on kisannut uskomattoman hyvin niin valjakkoajossa kuin kouluratsastuksessakin. Kylmäksi ei jätä sijoituksillaan Edenelle Daniellykään.
Dinan emä, Nelly Adolia on söpö ruunikonpäistärikkö tamma, jolta löytyy säkäkorkeutta 102cm asti. Tamman suku on harvinaista linjaa, ja varsojakin tammalta löytyy yksi Dinan lisäksi. Itsepäinen ja sisukas tamma on hänkin osoittautunut oikeaksi monilahjakkuudeksi. Sijoituksia löytyy niin valjakkoajosta, koulusta kuin esteiltäkin. Varsinkin kouluratsastuksessa tamma on pärjännyt hienosti, kahmien säkillisen sijoituksia itselleen. Todennäköisesti tammalla on tarkoitus käydä muutamissa laatuarvosteluissa vielä tulevaisuudessa.
Jälkikasvu
Kilpailusuoritukset
Esillä vain sijoitukset, sekä kisat joista ei vielä tuloksia
VVJ - 21.04.2008, Conquérant, Vaikea yhdistetty, 3/13
VVJ - 20.04.2008, Frein Ponies, Vaativa yhdistetty, 4/18
VVJ - 18.04.2008, KK Perlpilz, Noviisi yhdistetty, 4/30
VVJ - 11.04.2008, ROWDY, Vaativa yhdistetty, 4/29
VVJ - 23.02.2008, Kisatalli Rivel, Vaativa koulukoe, 3/11
VVJ - 07.02.2008, Bleyena, Vaativa yhdistetty, 3/22
VVJ - 03.02.2008, Stallion Hill, Noviisi tarkkuuskoe, 1/12!
VVJ - 29.01.2008, Chennye, Vaativa yhdistetty, 4/31
VVJ - 28.01.2008, De Duivel, Vaativa yhdistetty, 3/24
VVJ - 23.01.2008, CeRi, Vaativa yhdistetty, 4/20
VVJ - 10.01.2008, Torasydän, Noviisi koulukoe, 3/44
Porrastetut:
VVJ - 18.01.2008, Unhola, Noviisi yhdistetty, 7/49
! Tämä on virtuaalihevonen, kaikki sivuilla on keksittyä !
|